ladataan Ladataan. Odota, ole hyvä.
Sympaattinen taidekehystämö-galleria Kemin keskustassa etsii jatkajaa
Hinta: 30 000 €

Jos nautit asiakaspalvelusta ja käsillä tekemisestä, olet luova ja haluat työllistää itsesi, tule Kemiin ja osta itsellesi ihana työpaikka! Meillä on sinulle valmis ja toimiva konsepti: osa myymälätilasta on galleriaa, jossa on kuukausittain vaihtuva näyttely. Tila varattu 11/19 saakka + 03/23! Osa myymälätilasta on varattu välitysmyynnissä oleville tauluille. Päätyömme on kuitenkin kehystys, jossa saat käyttää luovuuttasi ja asiakaspalvelutaitojasi.  Asiakaskunta on laaja, taiteilijoista yrityksiin ja tietenkin yksityishenkilöt, joita on suurin osa. Liikepaikka on vilkas, parhaita paikkoja keskustassa. Yritys toimii vuokratiloissa, eli toiminta on siirrettävissä muuallekin. Sinun ei tarvitse olla valmis osaaja, mutta luovuus ja käsillä tekemisen palo ovat tärkeitä ominaisuuksiasi. Esimerkiksi taiteilijalle tämä työ sopisi hyvin. Koulutamme sinut ja olemme myöhemminkin tarvittaessa apuna ja tukena. Yritys on toiminut yli 30 vuotta joista reilut 4 vuotta nykyisellä omistajalla. Eihän tätä malttaisi millään lopettaa, mutta nyt on jo nuoremman aika jatkaa ja päästää Ene (67v.) eläkkeelle.

  • Ilmoitustunnus:
    5281
  • Ilmoitustyyppi:
    Myydään yritys
  • Toimiala:
    Muut toimialat
  • Liikevaihtoluokka:
    saakka - 100 000 €
  • Työntekijöitä:
    1
  • Kiinteistön koko:
    77m2 kivijalkaliike, etuosassa galleria- ja myymälätila, perällä paja
  • Kiinteistö on:
    Vuokrattu
  • Paikkakunta:
    Lappi
  • Www:

Ilmoittaja

Irma Kopola
407612340
Ota yhteyttä ilmoittajaan

Ota helposti yhteyttä:

Yhteydenottosi välittyy suoraan ilmoittajalle - nopeaa ja helppoa.


Ihmiset jotka katsoivat tätä ilmoitusta, katsoivat myös näitä

Sinua voi kiinnostaa myös nämä
  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    Myydään hevosten
    Myydään hevosten geenitutkimusta tekevä ...

    Myydään toimiva hevosten geenitutkimusta myyvä ja markkinoiva yritys. Kauppaan kuuluu koko yritys toimivalla verkkokaupalla. Hieno mahdollisuus ryhtyä hevosalan yrittäjäksi avaimet käteen periaatteella. Kysy lisää p. 0403301234...

  • ASIANTUNTIJA VäLITTää
    MYYDÄÄN
    MYYDÄÄN KAHVILA-KONDITORIALEIPOMO - "HEL...

    Miorita Ky on Kemin keskustassa pitkään toiminut kahvila-konditorialeipomo.  Kemiläiset, mutta myös naapurikuntien Kemiin asioille tulevat ihmiset tuntevat tämän kahvila-konditorian ja kuluttavat sen oven saranoita ahkerasti. Vakioasiakkaat...

  •  
    Graafisen alan
    Graafisen alan yritys Pohjois-Suomessa

    Myydään graafisen alan yritys Pohjois-Suomessa. Yrityksellä on pitkäaikaiset asiakassuhteet ja konekanta on hyväkuntoinen ja säännöllisesti huollettu. Yritys toimii vuokratiloissa ja toiminta on siirrettävissä minne tahansa Suomessa – kätevintä...

  •  
    Pitkään toiminut
    Pitkään toiminut kauneushoitola hyvällä ...

    Opiskelujen vuoksi etsin jatkajaa noin 10 vuotta toimineelle kauneushoitolalle. Asiakasvirtaa on aina riittänyt joten tässä olisi vähäriskinen, edullinen tapa aloittaa liiketoiminta. Yritys toimii tilavassa vuokratilassa, samoissa tiloissa toimii...

  •  
    XCS
    Automaalaamo Kolarikorjaamo Pyhäjärvellä

    Hyvän asiakaskunnan omaava kolarikorjaamo - automaalaamo Pyhäjärvellä. Toimii kaupungin vuokratiloissa. Kolarikorjaukset, automaalaukset, tuulilasimyynti/-vaihto.

  •  
    XCS
    25 vuotta toiminut vahva veikkauskioski ...

    Oiva mahdollisuus alan ammattilaiselle yrittäjäksi paikkakunnan ainoaan veikkauskioskiin. Vakaa asiakaskunta. Vakaat tuotot. Erinomaiset kehitysmahdollisuudet esim. kahvilalle yms. Lisätiedot 044-2052696

  •  
    XCS
    Myydään maansiirtoalan yritys Pohjois-Su...

    Myydään Pohjois-Suomessa yli 30 vuotta maansiirtoalalla toimineen avoimen yhtiön yhtiöosuudet (3 kpl tasaosuuksin). Yhtillä on on oma lämmin korjaamohalli (24 m x 12 m) ja kylmä peltihalli (30 m x 10 m). Yhtiöllä on monipuolinen toimialalla...

Pohjois-Suomen Yritysporssi - Oikea kauppapaikka yrityksen myyntiä tai ostoa suunnittelevalle!